JEESUKSEN RISTIINNAULITSEMISEN MERKITYS KRISTITYILLE
Varhaiskristityt tulkitsivat alusta asti Jeesuksen kuolemaa mm. Jesajan kirjasta tutun sovituskuoleman ajatuksen avulla. Jeesus oli itse jo ennen kuolemaansa maininnut kuolevansa ”monien puolesta” (10:45). Toisaalta kuolintavan äärimmäinen häpeällisyys aiheutti ongelmia ja haasteita niin kreikkalaisten kuin juutalaistenkin keskuudessa. Paavali heijastanee juuri tätä problematiikkaa todetessaan sanoman ristiinnaulitusta Kristuksesta olevan kreikkalaisille hullutusta ja juutalaisille loukkaus. Häpeälliseen ristinkuolemaan suostuminen tulkittiin varhaiskristillisyydessä kuitenkin esimerkkinä, jota kristityn tuli seurata kieltämällä itsensä. Erityisesti Paavali perusti teologiansa Jeesuksen sovituskuolemaan, jota hän aika ajoin ilmaisi ristiinnaulitsemisterminologian avulla (1. Kor 2:2, 2. Kor 13:4, Gal 3:1, 5:24, 6:14)