Galilean maaseutukylissä normaaleista riita-asioista vastasivat tuomarit, jotka olivat usein kirjanoppineita. Näihin tuomareihin viitataan mm. vuorisaarnassa (Mt 5:25–26, 40) ja vertauksessa sinnikkäästä leskestä (Lk 18:1-8). Rangaistuksina käytettiin erityisesti sakkoja ja korvauksia, joskin myös vankeus- ja raipparangaistuksia sovellettiin. Suuremmissa kaupungeissa oli myös tuomareista koostuvia neuvostoja, jotka käyttivät tuomiovaltaa monissa arkielämän oikeuskysymyksissä.

Juutalaisten korkein tuomioistuin oli suuri neuvosto (Sanhedrin), joka kokoontui Jerusalemissa. Juutalaisen perimätiedon mukaan sitä johti Jeesuksen aikaan Gamaliel-vanhin, johon saatetaan viitata myös Apostolien teoissa (5:34). Tämä neuvosto teki päätökset kysymyksissä, joita alemmat juutalaiset tuomioistuimet eivät pystyneet ratkaisemaan. Suuri neuvosto toimi yhteistyössä roomalaisten kanssa ja tarvitsi heidän lupansa kuolemantuomioiden täytäntöönpanoon. Suuren neuvoston tarkasta toiminnasta on jonkin verran erilaisia näkemyksiä johtuen lähteiden niukkuudesta ja keskinäisistä eroavaisuuksista. Evankeliumien kuvaus Jeesuksen kuulustelusta ei antane tarkkaa kuvaa neuvoston normaalista toiminnasta, koska kyseessä oli monessa suhteessa poikkeuksellinen tapaus. Jeesuksen nauttiman suuren kansansuosion vuoksi suuressa neuvostossa Jeesuksen eliminoimista kannattavat jäsenet halusivat siirtää hänet nopeasti roomalaisten vastuulle. Roomalainen maaherra vastasi erityisesti roomalaishallintoa vastaan kohdistuvista rikoksista. Tämä selittää mm. Luukkaan evankeliumissa (23:2) Jeesusta vastaan esitetyn syytöksen perusteen:

Poliittinen syytös oli välttämätön, koska muussa tapauksessa Pilatus olisi mielellään jättänyt asian Suuren neuvoston harteille, kuten Johanneksen evankeliumissa (18:31) osoitetaan.

Tämä taas olisi ollut riski, koska neuvoston jäsenet eivät olleet ilmeisestikään täysin yksimielisiä Jeesuksen tuomitsemisesta (ks. Lk 23:51) ja kansannousun riski oli ilmeinen. Juutalaisten johtajien vaatimuksesta Pontius Pilatus tuomitsi lopulta Jeesuksen ristiinnaulittavaksi.

Ristiinnaulitseminen oli julma teloitustapa, jossa ihminen ripustettiin pystyyn nostettuun puuhun. Uhrin kädet naulattiin kiinni t-asentoon ja nilkkojen läpi lyötiin paksu naula. Ristiinnaulittu pyrki helpottamaan hengitystään nostamalla itseään nilkkojen avulla ylös, jolloin keuhkoihin kohdistuva paine helpottui. Samalla naulan aiheuttama kipu kuitenkin muodostui sietämättömäksi ja hänen oli taas laskeuduttava käsien varaan. Sääriluiden rikkomisella nopeutettiin kuolemaa, koska näin ”nykiminen” voitiin lopettaa (ks. Joh 19:31). Tarkkaa lääketieteellistä kuolinsyytä ei pystytä kattavasti tietenkään määrittämään. Todennäköisesti kuolinsyyt vaihtelivat sydänkohtauksesta, veren hukkaan ja tukehtumiseen. Juutalaisessa ympäristössä ristiinnaulitsemisen häpeällisyyttä lisäsi uhrien alastomuus, jota juutalaiset kavahtivat.