Vuosi 70 jKr. oli merkittävä vedenjakaja juutalaisuuden historiassa. Roomalaisten tuhottua Jerusalemin temppelin lähes kaikkia juutalaisia maailmassa yhdistänyt symboli oli hävinnyt ja samalla aiemmin massiiviset pyhiinvaeltajavirrat Jerusalemiin menettivät merkityksensä. Suurin yksittäinen ero nykyjuutalaisuuteen nähden liittyykin temppeliin, jonka tuhoutumisen myötä myös uhritoimitukset lakkasivat. Usein todetaankin, että rukous korvasi uhrin juutalaisuudessa.

Jeesuksen aikaan juutalaisuus oli jakautunut lukuisiin uskonnollisiin ja poliittisiin ryhmittymiin. Jotkut tutkijat puhuvatkin mieluusti toisen temppelin ajan ”juutalaisuuksista”. Vaikka lähdeaineistoakin on, ei tältä ajalta tunneta kaikkia ryhmittymiä ja niiden erityispiirteitä. Temppelin tuhoutumisen jälkeen Jerusalemin uskonnolliseen eliittiin kuulunut saddukealaisten puolue joka tapauksessa melko pian hävisi ja muista ryhmittymistä (mm. fariseuksista) muodostui pohja rabbiiniselle juutalaisuudelle. On huomionarvoista, että kristinusko miellettiin vuosina 30–70 jKr. osaksi juutalaisuutta, jonka värikkääseen kirjoon se opillisten ja pitkälti myös sosiologisten seikkojen puolesta hyvin istuikin. Nykyjuutalaisuuden sisäiseen moni-ilmeisyyteen vaikuttavat Jeesuksen aikaa enemmän maantieteelliset erot. Kiinassa ja Etiopiassa olevat juutalaisyhteisöt poikkeavat esim. Yhdysvaltojen suuresta (5,3 miljoonan hengen) juutalaisyhteisöstä johtuen pitkälti yhteisöjä ympäröivien kulttuurien eroista.

Nykyjuutalaisuus on pitkän historiallisen kehityskulun tulosta. Joukko rabbeja kokoontui Jamnia nimisessä paikassa 80-luvulla jKr. pyrkimyksenään yhtenäistää juutalaista maailmaa temppelikultin lakkaamisen jälkeen. Vuosisatojen myötä tämä niin kutsuttu rabbiininen liike saavutti merkittävän valta-aseman juutalaisten keskuudessa ja siitä nousivat nykyään tunnetut juutalaisuuden uskonnolliset muodot kuten ortodoksijuutalaisuus. Luonnollisesti historian prosessit ovat vaikuttaneet nykyjuutalaisuuden moni-ilmeisen olemuksen kehittymiseen monin tavoin. Mielenkiintoista on esimerkiksi ajallinen yhtäläisyys pietististen kristillisten herätysliikkeiden ja niiden juutalaisen vastineen hasidismin kukoistusajan osuminen samalle vuosisadalle eli 1700-luvulle.

Jeesuksen aikaan juutalaisten arvioidaan muodostaneen vähemmistön, joka oli kooltaan 4-10 % Rooman valtakunnan asukkaista. Vaikka juutalaiset joutuivat ajoittain selkkauksiin ja sorron kohteeksi, laajamittaisista juutalaisvainoista on mielekkäämpää puhua vasta kristillisen kirkon suorittamien pakkokäännytysten myötä. Jeesuksen ajan juutalaiset nauttivat uskonnollisista erivapauksista Rooman valtakunnassa ja saattoivat vedota, kuten he ajoittain tekivätkin, keisariin. Nykyään juutalaisen identiteetin osana on vahvasti kokemus Hitlerin pyrkimyksestä hävittää koko kansa maanpäältä. Nykyjuutalainen ja Jeesuksen ajan juutalainen saattavat myös näyttää hiukan erilaiselta. Erään Y-kromosomitutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että Israelissa asuvat arabit, palestiinalaiset ja juutalaiset ovat varsin läheistä sukua keskenään. Toisen temppelin ajan juutalaiset näyttivät ulkonäöltään ehkä enemmän palestiinalaisen maalaiskylän asukkailta kuin eurooppalaisgeenien osin ”valkaisemat” Tel Avivin askenaasijuutalaiset.