Jeesuksen tekemät ihmeet vetivät kansanjoukkoja puoleensa magneetin tavoin ja tekivät hänestä tunnetun hahmon niin Galileassa kuin Juudeassakin. Monet uskoivat profeettojen kuvaaman pelastuksen ajan koittaneen. Kun sitten toistasataa Jeesuksen seuraajaa koki helluntaina voimakkaan hurmoksen, tämä ilmiö selityksineen upposi Jeesuksen muokkaamaan maaperään. Opetuslapset puhuivat vierailla kielillä ja profetoivat hurmostilassa. Joidenkin paikallaolijoiden mielestä tämä muistutti juopumistilaa, mutta Pietari selitti ilmiön Jooelin kirjan ennustuksen toteutumiseksi (Apt 2:17–18).

Heti alkuvaiheessa varhaiskristilliseen yhteisöön Jerusalemissa liittyi useita tuhansia ihmisiä. Tämä on ymmärrettävää, koska Jeesuksella oli ollut paljon kannattajia ja toisaalta jo pelkkä ihmeiden lupaaminen sai ajoittain kansaa tehokkaasti liikkeelle. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo kansankiihottajista, jotka saivat ihmeitä lupailemalla tuhansia seuraamaan itseään. Pelkän lupauksen sijasta Hengen toimintaa nähtiin Jerusalemissa nyt livenä ja parantamisihmeitä, joita edes syntynyttä liikettä tukahduttamaan pyrkineet saddukeukset eivät pystyneet kieltämään (Ap. t. 4:16). Karismaattisen toiminnan merkitys kristinuskon leviämisessä jatkui myöhemminkin, kuten Paavali osaltaan antaa ymmärtää (Room 15:19).

Ilmeisesti sekä Jeesuksen toiminnassa että varhaiskristillisissä ”suurkokouksissa” oli parhaimmillaan jopa 5000–10 000 kuulijaa. Jeesuksen tekemien ruokaihmeiden kohdalla (Mk 6:44, 8:9) mainitaan samaa suuruusluokkaa olevia ryhmiä kuin Apostolien tekojen massakääntymisraporteissa (Apt 2:41, 4:4). Sosiaalitieteellisenä rinnastuksena voidaan viitata esimerkiksi George Whitefieldin ja John Wesleyn Englannissa 1700-luvulla pitämiin massakokouksiin, joihin osallistui jopa 30 000 ihmistä. Samalla voidaan tehdä jonkinlaisia summittaisia arvioita siitä, mitä Luukas tarkoitti ”suurella joukolla” kääntyneitä. Vaikka lukumäärien paisuttelu oli ajan kirjallisuudessa tavanomaista, tuhansista kääntyneistä kirjoittanut Luukas tuskin olisi pitänyt muutaman kymmenen ihmisen joukkoa erityisen suurena.

Varhaiskristillinen liike levisi varsin nopeasti Jerusalemin ulkopuolelle. Paavali antaa ymmärtää omaelämäkerrallisessa katkelmassaan (Gal 1:22), että Juudeassa oli useita seurakuntia jo ennen hänen kääntymistään kristityksi. Lisäksi kristittyjä oli jo parin kolmen vuoden sisällä alkuhelluntaista Syyrian pääkaupungissa Damaskossa, mistä voidaan tehdä jonkinlaisia päätelmiä liikkeen leviämisnopeudesta. Leviämistä nopeutti varmasti osaltaan se, että Jerusalemissa kävi paljon juutalaisia pyhiinvaeltajia eri puolilta Rooman valtakuntaa ja he veivät uuden opin mukanaan kotipaikoilleen (ks. esim. Ap. t. 8:26–40).

Kahdessakymmenessä vuodessa kristinusko oli levittäytynyt ainakin Välimeren itäpuoliskon ympärille kuten Aleksandriaan, Damaskoon, Antiokiaan, Kreikkaan, Vähä-Aasiaan ja Roomaan. Kristittyjen lukumäärän tai seurakuntien koon määritteleminen on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Jonkinlaisia epäsuoria vihjeitä liikkeen suuruudesta voidaan tietysti saada sen aiheuttaman kohun perusteella. Ihan pieni liike tuskin olisi esimerkiksi johtanut juutalaisten karkottamiseen Roomasta, kuten keisari Claudiuksen aikana tapahtui. Suetoniuksen mukaan syynä juutalaisten karkottamiseen oli heidän sisäinen taistelunsa Chrestuksesta (Kristuksesta). Huolimatta olemattomasta poliittisesta tuesta tai sotilaallisesta voimasta kristinusko kasvoi niin, että 300-luvun alussa arvioidaan Rooman valtakunnassa olleen jopa 20 miljoonaan kristittyä.