”Papin ammatissa seuraan läheltä, miten yhteiskuntamme toimii – siis mitä ihmisiltä täällä odotetaan. Ei vaadi erityisen herkkää silmää huomata, miten paljolti maailmamme perustuu kilpailulle. Meitä rohkaistaan jatkuvaan vertailuun. Siksi mietinkin usein, tunnemmeko aidosti olevamme suorituksiamme arvokkaampia. Ehkä en ole ainoa, joka toivoo saavansa hetken tauon kaikesta pinnistämisestä. Mutta missä voin olla mittaamattomissa? Missä minun ei tarvitse olla enemmän kuin olen?

Minä astun siihen hetkeen polvistuessani ehtoollispöydän ääreen. Koen, toisenlainen maailma rakentuu ympärille. Siinä olen vapaa, vain itseni. Olen tasavertaisessa rivissä vierustovereideni kanssa, keitä lienevätkään. Katse ei laskeudu päästämme varpaisiin,
eikä kukaan kiiruhda jonon ohi kultakortillaan. Olemme vaiti, mutta yhdessä, vastaanottamassa pyyteetöntä hyväksyntää. Tässä käsin kosketeltavassa perinteessä on jotain pyhää ja arvokasta. Siinä vallitsee näkymätön todellisuus, johon kenelläkään ei ole omistusoikeutta.

Hyväksyntä ja anteeksianto ovat ehtoollisen ydin. Ensimmäisellä ehtoollisella ruokaa ja juomaa jaettiin kaikille – niillekin, jotka olivat kieltäneet Jeesuksen, jopa kavaltaneet hänet. He toivoivat sitä saavansa, he tarvitsivat sitä. Anteeksiannon ja hyväksynnän kaipuumme on säilyttänyt tradition jo 2000 vuotta.

Ehtoollisella asettaa itsensä hyvin arkaan paikkaan. Se on kuin lapsena nyyhkyttäen kertoisi äidille olleensa pahanteossa ja saisi äidin lämpimän ymmärryksen. Ehtoollisella koen olevani hyväksytty, saan olla julkisesti heikko. Sellaista tarvitsee aikuinenkin, teemmehän
usein väärin. Kun koen saaneeni anteeksi, minun ei tarvitse suojella sisintäni. Voin jatkaa arkea ilman rakkautta estävää häpeää ja toivottavasti olen taas siedettävämpi läheisilleni.

Kokemus on hyvin henkilökohtainen. Siksi voin vain pinnallisesti kuvailla, miten minä saan ehtoolliselta toivoa, joka ehkä jää rakkauden tekona arkeen. Toisaalta elämä ei ole niin ohut, että se olisi kielen vanki. Tänä aikana on työlästä rakentaa maailmankuva, jossa muulla
kuin puhtaalla järjellä on rooli. Mutta ehtoollinen on mysteeri, joka jää kokemuksen varaan. Se otetaan uskolla vastaan, sitä ei voi ymmärtää. Ja sellaista pitää voida vaalia tässä elämässä.”

Pastori Leena Huovinen