Olet täällä: Etusivu Arkisto Suosittu Jouluradio eetteriin 2. joulukuuta
Mitä teet?
Valitse korkeintaan kaksi vaihtoehtoa







Ääniä : 861 Tulokset
Äänestykset
 
Sivun toiminnot

Suosittu Jouluradio eetteriin 2. joulukuuta

Toivontuottajien Jouluradio kajahtaa ilmoille jo viidettä kertaa adventtisunnuntaiyönä 2.12.2007 klo 00.00. Hoosianna aloittaa tauottoman joulumusiikkikimaran. Jouluradio on kuultavissa radiovastaanottimien kautta pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa, Oulussa, Seinäjoella ja Rovaniemellä ja Helsingissä Welhon kaapeliverkossa sekä maailmanlaajuisesti internetissä. Kauneimpia joululauluja voi kuunnella aina tapaninpäivän yöhön saakka.

Musiikit Jouluradioon valitsee tänä vuonna muusikko Pekka Nissilä. Hän on luvannut etsiä arkistoista kauneimpia suomalaisten rakastamia joululauluja monipuolisina, perinteisinä ja yllättävinä sovituksina sekä tulkintoina. Muiden maiden joulumusiikki tulee olemaan myös merkittävässä osassa levyvalinnoissa. 

”Pitkin vuotta meille on tullut palautetta ja monissa viesteissä on kyselty, että tuleehan se jouluradio tänäkin vuonna. Ja tuleehan se”, kertoo Jouluradion tuottaja Riitta Kalliorinne. 

Musiikki on olemukseltaan keveätä alkukuukaudesta, mutta mitä lähemmäs joulua päästään, sitä hartaammaksi tunnelma muuttuu. Päivisin musiikki on reipasta, mutta illalla ja yöllä rauhallista ja klassista. Valikoimissa on n. 1500 kappaletta. ”Musiikkitarjonnassa on menty tavallaan yksi askel takaisin vanhoihin, suomalaisten rakastamiin joululauluihin. Muilta osin musiikkia voisi kuvata mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi”, Kalliorinne sanoo. 

Jouluradion nettikuuntelu ylitti viime vuonna kaikki odotukset. Vajaan kuukauden aikana sivuilla käytiin lähes neljännesmiljoonalta koneelta, 86 eri maasta. ”Panostamme nettikuunteluun tänäkin vuonna, jotta voit virittäytyä joulutunnelmaan siellä mistä ikinä internetyhteyden löydätkin”, Kalliorinne toteaa. Yhä useampi suomalainen kuulee Jouluradion myös radion kautta, sillä radion kuuluvuus on laajentunut kattamaan myös Tampereen, Turun, Oulun, Seinäjoen ja Rovaniemen kuuluvuusalueet. 

Toivontuottajien Jouluradio soi kellon ympäri 2.–26. joulukuuta - adventista tapaninpäivään internetin: www.jouluradio.fi lisäksi seuraavilla radiotaajuuksilla: Helsinki ja Vantaa 102,4 Mhz, Espoo 105,5 Mhz, Oulu 88,8 Mhz, Rovaniemi 104,4 Mhz, Seinäjoki 91,8 Mhz, Tampere 100,5, Mhz ja Turku 101,9 Mhz sekä Helsingissä Welhon kaapeliverkossa taajuudella 100,5 Mhz.


Lisätietoja
Jouluradion tuottaja Riitta Kalliorinne
p. (09) 2340 2293, riitta.kalliorinne@evl.fi

Kalenteri
« toukokuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
181 2 3 4 56
197 8 9 10 11 1213
2014 15 16 1718 1920
2121 22 23 24252627
222829 30 31
Menovinkit
Lisää tapahtumia