Puhelin soi ja 11-vuotias poikani kysyy valtavassa kiireessä, että ”Oot sä nähnyt mun lapasia, ku mä en löydä niitä mistään?” Kysymys hätkähdytti monella tapaa. Olin ollut jo kaksi viikkoa reissussa maapallon toisella puolella, ja poika kysyy niinkin arkista asiaa kuin kadonneet lapaset. Etenkin, kun lapaset ovat olleet päivittäin käytössä. Eikö hän ollut huomannut kahden viikon poissaoloani. Huomaako hän edes sitä, kun sitten olen kotona, huomaan pohtivani. 11-vuotiaan pojan maailma on toki tässä ja nyt- henkinen, ja juuri sen tähden niin liikuttava. Soitto äidille on mitä luontevin juttu, olipa äiti missä päin maailmaa hyvänsä.Tai saattoihan puhelinsoiton syynä sittenkin olla ikävä, pojan ikävä äitiä,joka kuitenkin tietäisi missä lapaset. Apua odotettiin siis tuhansien kilometrien päästä. Ja sieltähän ne löytyivät, patterin takaa, kuten äiti uumoili.

 

Miten monet asiat minulta ovatkaan jatkuvasti hukassa. Avaimet, silmälasit, kännykkä, lompakko, pipot , hanskat, sukset ja autokin on ollut kerran hukassa. Miten monta tunnelmaltaan kiristynyttä aamuhetkeä, kun hikihatussa lähes koko perhe etsii kadonneita tavaroita. Yksi suurimmista ilon hetkistä löytämisen saralla on ollut, kun erään muuton yhteydessä jo vuosia kadoksissa ollut vihkisormus löytyi sohvan kätketyistä uumenista.Eli ennemmin tai myöhemmin tavarat tuppaavat löytymään.

 

Sielun,mielen ja ajatusten kanssa moni meistä on myös usein hukassa. Siinä se hiki vasta tuleekin. Vaikka joku on viisaasti sanonut, että hukassa on hyvä paikka, on kai löytämisen ilo sitäkin parempi. Mutta aika vaikeaa on apua pyytää, kun tuntee olevansa ihan eksyksissä elämänsä ja itsensäkin kanssa. Pitäähän sitä nyt omillaan pärjätä.

 

Tärkeimmät asiat monesti löytyvät vahingossa, yllättäen. Kuin varkain. Silloin kaiketi suurin ilo syntyy. Ja helpotus, että avaimet löytyivät. Joskus etsii jotain tärkeää liian kaukaa huomaamatta sitä, että sen löytäisikin ihan viereltä, läheltä. Lähelle on vaikea nähdä.

 

Aina ei toisin edes tiedä, että on jostain paitsi, että voisi jotain hyvää ja tärkeää löytää. Tarvitaan suunnan näyttäjiä. Enkeleiksikin heitä kutsutaan. Toisia ihmisiä, jotka ojentavat kätensä, ajatuksensa, vinkkinsä, että täältä se voisi löytyä se, josta sinulle on iloa ja onnea, lepoa ja rauhaa.

 

Paimenet löysivät perheen, Marian, Joosefin ja pienen poikalapsen seimestä. Heidän löytönsä avasi jotain aivan uutta tähän maailmaan. Ihmisen Pojan syntymä vakuutti paimenetkin siitä, että hekin ymmärsivät olevansa ihmeen äärellä, josta oli hyvä kertoa eteenpäin uudelleen ja uudelleen. Tämä löytö ei ollut turhista turhin vaan tärkeimmistä tärkein. Sen on saanut moni muukin vuosisatojen ajan todeta ja omakseen löytää.

 

Hyviä löytöretkiä sinulle. Onhan luvattu, että etsivä löytää. Ole siis vapaa, rohkea, utelias, ennakkoluuloton ja kärsivällinen. Siunatkoon Pyhä, hyvä Jumala etsimisesi ja löytämisesi.