Gaius Octavianus Augustus, tuon Asterixista tutun Julius Caesarin sisarentyttärenpoika, eli Jeesuksen syntyessä jo elämänsä toisen puoliskon jälkimmäistä osaa. Maailma eli Välimeren ympäryskansat olivat saaneet nauttia pysyvästä rauhasta jo muutaman vuosikymmenen ajan. Puhuttiin Augustuksen rauhasta. Elettiin myös taloudellisen kasvun ja suurten investointien aikaa sikäli, että kauppa kävi ja kannatti ja yrittäjyys oli kunniassaan. Yksi valtio armeijoineen ja hallinto- ja oikeuslaitoksineen takasi rauhan ja vakaat olot kaikkialla pieniä rajakahakoita lukuunottamatta. Siksipä verollepanokin eli väestönlaskenta koko valtakunnassa oli mahdollista.

Keisari Augustus oli mahtava mies. Mutta kuinka mahtava? Oliko hän kaikkitietävä ja kaikkivaltias? Kyllä oli jos otetaan kaikki hänen aikansa mittapuut mukaan. Mutta kaikkitietävä ja kaikkivaltias hän oli vain ihmisten valtakunnan hallitsijana. Erään toisen, eikä välttämättä niin vähäarvoisen, pyhäpäivän evankeliumiteksti lukee seuraavasti: »Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset (Luuk. 12: 4–7).»

Tuossa edellisessähän on kyseessä kirkkovuoden myöhäisen ajankohdan, kahdennenkymmenennenneljännen sunnuntain helluntaista kolmannen vuosikerran evankeliumiteksti. Pyhän aiheena on “Kahden valtakunnan kansalaisena.” Jeesuksen sanat ovat yhtä aikaa pelottavia ja lohduttavia. Mutta oliko keisari Augustus niin mahtava mies että hänen valtakunnassaan “jokainen hiuskarvakin oli laskettu.” Eräällä tavalla näin oli! Ja tapa jolla hän hallitsi oli varsin erikoiselta kuullostava. Kun hän oli perustanut valtansa hyvin veristen vaiheiden jälkeen näytti siltä, että hän oli luopunut vallasta kokonaan. Tosiasia oli kuitenkin että mitään Rooman valtakunnassa ei tapahtunut ellei Augustus olisi niin halunnut; ainakin polittiisessa mielessä näin voidaan sanoa. Tässä mielessä jokainen hiuskarva oli todellakin laskettu.

Tänään vastaava tarkoittaisi vaikkapa sitä, että Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidentti voisi hallita maailmaa omalta kotimaatilataan tekemättä näennäisesti mitään, hänen poliittinen etujoukkonsa vain toimisi niin kuin oletetaan isännän haluavan ja tekevän, eikä mitään tehtäisi vastoin hänen tahtoansa. Vaikka usein näyttäisi siltä että tehtäsiin aivan järjettömiä päätöksiä, ja näyttäisi siltäkin että nyt on menetelty ensimmäisen kansalaisen tahdon ja edun vastaisesti, niin lopulta olisi kaikki kuitenkin hyvin, kaikilla pääsääntöisesti asiat kohdallaan ja maassa ja maanpiirissäkin rauha.

Ei tarvita lennokastakaan ajatuksenjuoksua kun voimme todeta, että jouluevankeliumissa todellakin esiintyy kaksi hallitsijaa; maallista mahtia edustava Augustus ja taivaan kuningas Jeesus Kristus. Itseasiassa em. ajatus on hyvin luterilainen ja ennenkaikkea raamatullinen. Rooman hyvästä hallintovallastahan Paavalikin myöhemmin puhui (Room. 13:1-7) hyvin suopein sanankääntein.

Ensi katsomalta kumpikaan valtasuuruus ei toimi oikeudenmukaisesti. Roomalaiset kurittivat ketä tahtoivat ja milloin tahtoivat, Herraan turvaava sai silloin hyvin vähän suosiota. Eilen roomalaiset; tänään joku muu kurittaa ja rauhoittaa ketä haluaa ja missä haluaa, Herran turvaava saa edelleenkin hyvin harvoin suosiota. Siihen vetoaminen ei tuo maallista valtaa. Noinko lie? Kansojen itsenäisyys on joskus maksettu kalliilla uhrilla, maailmanrauha on aina hankittu jonkun kansan suuremmalla uhrimielellä ja velvollisuudentunnolla. Ihmisen vapauskirja on hankittu yhden miehen kuuliaisuudella ja uhrilla.

Jokaisella aikakaudella on oma tarpeellinen Augustuksensa, maallinen ruhtinas ja Jumalan asettama esivalta, ja jos ei ole niin onneton se aikakausi ja sukupolvi. Tämä on jouluevankeliumin piilosanoma. Mutta Augustuksen aikana veljeksemme syntynyt Jeesus Kristus on ensimmäinen ja viimeinen hengellinen ruhtinaamme. Joulun salaisuus, tosin vain yhdestä perspektiivistä, on siinä. ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Heprealaiskirje 2:18)

Jouluevankeliumin aate-, ja sielunmaisemissa ja näissä edellisissä ajatuksenjuoksun tietämissä liikkuu myös eräs toinen raamatunteksti, se on kirjoitettu ensimmäiseen Timoteus-kirjeeseen (1 Tim- 2:1-4):

”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.”

Joulun ja jouluevankeliumin sanomaa kaikki tyynni…