Kukapa olisi uskonut, että kirkon yksi kristinuskon keskeisimmistä kertomuksista liittyy veronmaksuun. Tajuaakohan kukaan tätä jouluevankeliumin ja kirkollisverojen symbolista yhteyttä. Kristuksen syntymän kehyskertomus on kuvausta verotuksesta!

 

Tänä päivänä moni eroaa kirkosta. Syitä on tietysti useita, mutta kirkollisvero näkyy monen silmissä taakkana. Jos kirkko tuntuu vieraalta, niin sille maksaminenkin on järjetöntä. Hölmöä maksaa jäsenmaksua kerhoon, johon ei halua kuulua.

 

Joskus ystäväni laskeskelivat, että kuinka paljon he vuodessa maksavat kirkollisveroa. Ja mitä kaikkea tuolla rahalla saisikaan. Jossain lehtijutussa toimittaja päätti erota kirkosta ja totesi, että säästyneillä rahoilla saisi kivan ulkomaanmatkan. On myös puhuttu vähävaraisten kirkollisverovapaudesta eli jos ei tienaa paljon, niin voisi maksaa vähemmän tai olla kokonaan maksamatta. Raha ratkaisee monen ihmisen mielipiteen moneen asiaan. Nykyajan ihminen haluaa olla tarkka menoistaan, ainakin näennäisesti. Kuluttaminen on tärkeää ja kuluttamisesta pitäisi saada jotain hyötyä itselleen.

 

Kirkon vastaus tähän verotuskysymykseen on aika selkeä. On pidetty tärkeänä korostaa sitä, että verorahoista iso osa menee diakoniaan, jolla tuetaan vähävaraisia ja yhteiskunnallisen avun ulkopuolelle jääneitä. Suurin osa verorahoista menee seurakunnan toimintojen ylläpitämiseen: palkkoihin, kiinteistöjen hoitoon, toiminnan kuluihin. On totta, että suhteessa muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin kirkko ohjaa toimintansa kautta ison osa rahoistaan yhteiseen hyvään. Yhtäältä kirkot ja muut ”kulttuurikohteet” rapistuisivat ja yhteiskunnan olisi joka tapauksessa maksettava niiden ylläpidosta verotulojen kautta.

 

Kysymys verotuksesta onkin itse asiassa kysymys seurakunnan jäsenyydestä. Miten sinä toteutat seurakunnan jäsenyyttäsi? Toimitko itse seurakunnan parhaaksi? Vai tekevätkö rahasi sen puolestasi eli toisin sanoen ansiotyösi tavallaan ohjautuu kristillisen lähimmäisenrakkauden toteutumiseksi? Käytätkö sinä seurakunnan palveluja joista sinä maksat?

 

Luterilaisessa kristinuskon tulkinnassa on haluttu korostaa tavallisen rivikristityn arkista elämää uskonelämän muotona. Eli jokainen työ, perhe-elämä ja itsestään huolehtiminen on yhtä tärkeää elämän pyhittämistä kuin vaikkapa jumalanpalvelus. Tähän ajatukseen kirkollisverot istuvat aika hyvin. Työsi ja siitä saamasi palkka realisoituu kristilliseen toimintaan kirkon kautta.

 

Mutta ongelmaksi muodostuu se, että kovinkaan moni ei näe yhteyttä arjen ja pyhyyden välillä. Jumalasta ja mammonasta tulee kilpailijoita, joista ihminen valitettavan usein valitsee jälkimmäisen.

Ehkä jouluevankeliumin sanoma on siinä, että meidän tulee nähdä oleellinen. Jumalan Poika syntyi globaalin markkinatalouden keskelle 2000- vuotta sitten, kun Rooman imperiumi riisti kansoja velvoitteillaan. Kuitenkin velvoitteissa piili kätkeytyneenä silloin sama mahdollisuus kuten tänäänkin; mahdollisuus parempaan elämään, rauhaan, toimeentuloon, yhteiseen vastuuseen. Ja näiden mahdollisuuksien keskellä on läsnä Jumala itse. Ei hylkäämässä tämän maailman realiteetteja, vaan itse valmiina elämään, rakastamaan ja kuolemaan sen puolesta.

 

Rukoilemme: