Näköaisti on yksi tärkeimmistä elämämme apuneuvoista. Näkemällä saamme tietoa ympärillämme olevasta todellisuudesta millainen se on ja näön avulla voimme myös selviytyä siinä.

 

Jouluevankeliumissa näkeminen on yllättävän merkittävässä roolissa kun ajatellaan asiaa paimenten näkökulmasta. Paimenet nimittäin näkevät kaikkein eniten. Paimenten kertomus alkaa taivaallisesta ilmestyksestä. Näköaistia kuormitetaan täydellisen pimeyden keskellä tavalla, joka ei jää paikallaolijoilta huomaamatta. Kokemuksen jälkeen paimenet lähtevät ilmoitettuun paikkaan, Beetlehemiin, nähdäkseen sen mitä oli sanottu. Perille tultuaan he näkevät luvatun asian pitävän paikkaansa. Ja lopuksi paimenporukka palaa takaisin lähtöseudulle kertoen mitä olivat kuulleet ja nähneet.

 

Paimenille näytti olevan tärkeää se, että yön pimeydessä havaittu lupaus oli omin silmin nähtävissä ja siten todennettavissa. Olisiko pelkkä enkelin ilmoitus yöllisessä pimeydessä riittänyt vakuuttamaan lammaseläinten kaitsijat? Ehkäpä mieltä olisi jäänyt kaivamaan epäilys kokemuksen olemisesta pelkästään uni tai harhanäky. Lapsen nähdessään kerrotussa paikassa, he eivät välttämättä ymmärtäneet kaikkea mitä siihen liittyi, mutta he tajusivat että kysymyksessä oli jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Nähdyllä asialla oli merkitys jonka suuruutta saattoi vain aavistaa.

 

Paimenien suhteen me olemme erilaisessa asemassa. Meillä ei ole mahdollisuutta konkreettisesti enää nähdä näitä tapahtumia eikä omalla näköaistillamme ottaa osaa paimenten kokemuksiin. Voimme kuulla tai lukea niistä, mutta samaa etua meillä ei ole, kuin kertomuksen lammastyöläisillä. Joudumme turvautumaan toisen käden tietoon ja tekemään niiden perusteella johtopäätöksiä.

 

Alkuperäisessä tekstissä kreikan verbi "nähdä" merkitsee visuaalisen havainnon lisäksi muutakin, se tarkoittaa myös asioiden huomaamista tai jonkin asian selville saamista. Vaikka emme fyysisillä silmillämme voisikaan nähdä, on se myös mahdollista tehdä ymmärryksen tai "sisäisen näkemisen" kautta. Uskonnollinen kieli puhuu tällöin uskosta. Jokin asia uskotaan merkitykselliseksi ilman että siitä olisi suoraa aistien kautta tapahtuvaa havaintoa. Usko ei kuitenkaan ole mitä tahansa mieleen juolahtavaa totena pitämistä vaan sen etsimistä, mitä Jumala tahtoo todellisuuden, ihmisten ja kertomusten kautta sanoa.

 

Hämmennetään soppaa edelleen sillä, että lopulta suurin osa maailmasta saatavasta tiedosta on enemmän tai vähemmän uskon varassa olemista. Jos en ole omin silmin nähnyt jotakin, joudun aina jollakin tasolla uskomaan asian olemassaoloon. Toisaalta myös sekin on totta että näkemäänsä ei voi täysin luottaa - täyttä varmuutta emme siis koskaan voi elämässä saavuttaa.

 

 Rukous: Herra, auta minua sieluni silmillä näkemään tahtosi, tarkoituksesi, ja miten sinä minua ja tätä maailmaa rakastat. Opeta minua ruumiini silmillä näkemään lähimmäiseni ja rakastamaan häntä.