19 - YLISTYS
Jouluevankeliumin kohokohdat sisältävät ylistystä. Taivaalliset enkelijoukot ylistävät Jumalaa suurella pauhulla. Paimenet palaavat seimen ääreltä kiittäen ja ylistäen. Kun enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen syntymästä, Maria aloitti tunteikkain sanoin: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta!”
Ylistäminen liitetään nykypäivän puheessa usein jonkinlaiseen hurmokselliseen tilaan, väkevään uskonnolliseen kokemukseen, huutoon ja riehuntaan. Joissain kirkkokunnissa ylistyksellä onkin keskeinen merkitys, erityisesti niin sanotuissa karismaattisessa kristillisyydessä jumalanpalvelukset onkin pääosin ylistämistä ja iloa. Perinteisestä luterilaisesta näkökulmasta katsottuna sellainen hurmoksellisuus tuntuu vieraalta, kuitenkin monille ylistyskeskeiset ja tunnerikkaat menot tuntuvat juuri omimmilta.
Ylistystä on kuitenkin kaikenlaisessa kristillisyydessä läsnä. Kirkkomme messussa on omat hetkensä ylistykselle, silloin noustaan seisomaan ja lauletaan ylistysvirttä. Joskus seurakuntaan saattaa tarttua ylistyksen yhteydessä tavallista reippaampi meno. Ja juuri siitä on tavallaan ylistyksessä kyse. Positiivisuudesta ja ilosta, joka kumpuaa kiitollisuuden tunteesta ja myönteisestä asenteesta Jumalaa kohtaan.
Olen usein kokenut ylistyksen jotenkin vaikeaksi ja vieraaksi. Ehkä se johtuu perinteestä, ehkä toisaalta hillitystä luonteestani. Samalla kuitenkin ymmärrän ja osittain kaipaan kohdalleni ylistyksen vapauttavaa tunnetta, sielun liikehdintää suuressa riemussa Jumalaa ja Hänen työtään kohtaan. Ehkä tuntuu, että ei osaa tarpeeksi hyvin kiittää. Jää kiittämätön olo, kun ei ole tarpeeksi ylistävä.
Mikä voisi olla ylistämisen vastakohta? Onko se passiivisuus tai kiittämättömyys?
Ajattelen, että ylistämisen vastakohdaksi voisi muotoutua alistaminen. Sellainen tila, jossa menettää itsemääräämisoikeutensa ja vapautensa. Joku toinen kertoo, että milloin saa kiittää ja iloita, miltä saa näyttä ja miltä tuntua.
Ajattelen, että ylistämisen vastakohdaksi voisi muotoutua alistaminen. Sellainen tila, jossa menettää itsemääräämisoikeutensa ja vapautensa. Joku toinen kertoo, että milloin saa kiittää ja iloita, miltä saa näyttä ja miltä tuntua.
Tästä näkökulmasta katsottuna ylistämisellä on paljon suurempi merkitys uskossamme kuin vain ilakointi ja tunteilu. Ylistäminen on vapautta, johon Kristus on meidät vapauttanut. Tästä syystä me ylistämme Jouluna ja kaikissa jumalanpalveluksissa. Tästä syystä enkelparvella oli syytä ylistykseen ja paimenilla sekä Marialla sielu täyttyi kiitoksesta ja ylistyksestä.
Me saamme ylistää, siksi ylistämme. Emme voisi tai saisi, jos Kristusta ei olisi. Emme tietäisi, että Hän on tullut meitä varten ja pelastamaan meidät. Vapahtaja on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman vallasta vapauteen elämään Hänen yhteydessään ja osallisuuteen Hänen rakkaudestaan. Kun me ylistämme Jumalaa, ylistämme samalla itseämme, toinen toisiamme ja koko maailmaa.
Kiittäen nyt ylistämme
rakkautta Jeesuksen,
joka tuli taivaastansa
ihmiseksi syntyen.
Meille syntiin langenneille
hän toi armon, autuuden.
rakkautta Jeesuksen,
joka tuli taivaastansa
ihmiseksi syntyen.
Meille syntiin langenneille
hän toi armon, autuuden.
(vk 221)

