Raamatun alussa oleva sana on 'alussa' [hepr. bereesiit]. Tämän Genesiksen aloittavan sanan ensimmäinen kirjain [hepr. beet] on siis sama, kuin sanassa Betlehem. Tässä kirjaimessa keskiaikaiset juutalaiset masoreetit ja kristityt skolastikot näkivät – ei enempää tai vähempää kuin - koko Raamatun sisällön. Miten tämä on mahdollista?  

Katsotaan beet –kirjainta: Sen pohja on vahva, kuin maa tai lattia. Oikealla oleva pystyviiva on seinä, muuri, raja, jonka toiselle puolelle ei ihminen voi mennä (hepreaa luetaan oikealta vasemmalle). Sen sijaan beet-kirjaimen vasemmalla puolella on heprean kielen lukusuunnan mukaan tilaa edetä, kulkea eteenpäin ajassa ja historiassa. Beet-kirjaimessa ylhäällä oleva poikkiviiva on kuin katto ja koko kirjain on kuin talo, koti, huone. 

Beet – kirjain aloittaa kirjan, joka kertoo maailman luomisesta. Beet-kirjain itse on kuin kosmos. Piste sen keskellä kuvaa ihmistä, joka on osa tätä maailmaa. Beet-kirjain esiintyy myös 'taloa'/'kotia'/'huonetta' tarkoittavassa sanassa [hepr. bajit]. Tästä tulee sana Betlehem, eli leivän talo. Kolmas keskeinen sana, jonka beet aloittaa on 'liittoa' tarkoittava sana [hepr. beriit]. Liitto Jumalan ja ihmisten välillä on keskeinen teema sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.

Beet on Raamatun ensimmäinen kirjain, mutta heprean aakkosten toinen. Raamattu ei ala aakkosten ensimmäisellä kirjaimella, aalefilla, sillä se on varattu Herran nimeä varten [hepr. Adonai]. Tämä on hyvä muistaa, kun tutkimme kolmesta beet-alkuisesta sanasta, 'alussa', 'talo'/'koti'/'huone' ja 'liitto' punoutuvaa kudosta, jossa keskiajan juutalaiset ja kristilliset oppineet näkivät koko Raamatun sisällön. 

Vanhan testamentin alussa kuvataan, miten Jumala loi maailman paikaksi, jossa voi asua, kodiksi kaikille eläville. Ihmiskunta rakentuu Vanhassa testamentissa Israelin huoneen ympärille. Israel on kansa, jonka kanssa Jumala teki liiton. Jumalan huone oli Mooseksen aikana teltta ja Salomo korvasi sen suurella temppelillä. Vanhassa testamentissa kuvaus Jumalan luovasta toiminnasta maailmassa jää vielä odottamaan täyttymystä. 

Keskiajan kristilliset ajattelijat näkivät Uuden testamentin Vanhan täyttymyksenä. Jumalan huonetta ei enää identifioitu Salomon temppeliin vaan Jeesus Nasaretilaiseen, joka syntyi Betlehemissä. Hän itse on Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Jeesuksen elämä kulminoitui konfliktiin Jerusalemin temppelin kanssa. Puhuessaan ruumiinsa temppelistä Jeesus sanoi: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä". Tällä Hän tarkoitti kuolemaansa ja ylösnousemistansa. 

Ylösnousseesta Kristuksesta itsestään tuli luomakunnan kulmakivi. Hän asetti ehtoollisen uuden liiton ateriaksi. Ristillä Hän antoi Hengen, joka loi uuden Israelin (kuten Matteuksen evankeliumissa asia nähdään), Hengen, joka loi ihmiskunnan uudeksi (Luukkaan evankeliumi), Hengen, joka loi maailman uudeksi (kuten Paavali ja Ilmestyskirja asian näkevät). Kaikissa näissä tapauksissa Jeesus täyttää ja täydellistää Vanhan testamentin kuvaaman mallin luomisesta.  

Johanneksen kirjoituksissa Kristusta ei nähdä vain luodun historian täyttymyksenä, vaan Kristus on myös kaiken historian alku. Hän on elämän Sana. Sana, joka oli alussa Jumalan luona, Sana, joka on Jumala.

Jeesuksessa tämä Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa on uuden luomisen hetki. Skolastikot näkivät, että Kristuksen elämä on keskeinen ilmoitus siitä, että Jumala on Kolminaisuus. Kristityn usko alkaa Sanan vaikutuksesta ja Henki vaikuttaa rakkauden. Kristityn koti on kirkko, joka on Kristuksen ruumis ja jossa Henki yhä luo uutta elämää. Kirkon elämän lähde ja päämäärä on uuden liiton ateria, ehtoollinen, jossa syömme ja juomme Kristuksen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä.

Elämän leipä, joka antaa kaikille elämän, syntyi Betlehemissä, leivän talossa. 

'Alussa', 'koti' ja 'liitto'. Kaikki tämä mahtuu masoreettien ja skolastikkojen ajattelussa yhteen beet-kirjaimeen.