Usko toivo rakkaus -kampanja ei jättänyt kylmäksi
Vastaajat kokivat erityisesti kampanjan herättävän keskustelua. Kampanjan tavoitteena olikin herätellä keskustelua uskosta, toivosta ja rakkaudesta sekä muista kristillisistä teemoista. Muita hyvin sopivia väittämiä kampanjasta olivat vastaajien mielestä muun muassa ”nykyaikaisuus” ja ”laittaa ajattelemaan”.
”Mielestäni hyvällä tavalla mainostetaan Jeesusta ja kirkkoa ja kirkollisia asioita. Vetoaa nuorisoon aivan varmasti. Näiden asioiden ei tarvitse olla niin vakavia, eihän elämäkään ole”, kommentoi eräs vastaaja.
Kampanja herätti keskustelua
”Mielestäni itseironia on juuri toimiva ase. Kaikki mainokset on tehty tyylillä, hieman rimaa hipoen. Se herättää kiinnostuksen ja pakottaa lukemaan mainokset perusteellisemmin. Tietenkin voi karkottaa tosikot heti kättelyssä. Minuun vetosi”, kuvasi myönteisesti kampanjaan suhtautunut vastaaja.
”Vastenmielinen. Uskonto on jokaisen ihmisen oma asia samoin kuten suhde ”jumalaan”. Jos asiaa pitää mainostaa, niin se on erittäin vastenmielistä. Valtionkirkko tulisi lakkauttaa”, totesi kampanjaan nurjasti suhtautunut.
Tutkimukseen vastanneista nuorista aikuisista 27 prosenttia ei kuulunut kirkkoon, joten myös tämä saattaa selittää osaltaan kampanjaan kielteisesti suhtautumista. ”Usko-kampanja aloitti räväkästi kolmivuotisen Usko toivo rakkaus -hankkeen. Kampanja jakoi mielipiteitä ja herätti voimakkaita tuntemuksia. Eniten saadaan aikaan sellaisilla kampanjoilla, jotka oikeasti saavat ihmiset reagoimaan jollain tavalla. Arvasimme, että kampanja-avaus herättää negatiivisiakin mielikuvia, mutta tätä ei ole syytä pelätä, kertoo projektipäällikkö Eeva Salonen Helsingin seurakuntayhtymästä. Salosen mukaan aloituksella oli tarkoitus saada keskusteluyhteys auki, ja herätellä kiinnostus siihen, mitä kristillinen usko ja toisaalta Helsingin seurakunnat voivat tarjota. Tästä jatketaan tulevissa vaiheissa, nimittäin pääsiäisen alla kampanjaa käydään Toivon merkeissä.
Keskustelua todella heräsikin niin mediassa kuin internetissäkin. Näillä Uskotoivorakkaus.fi -sivustolla on ollut 40 000 kävijää vuoden loppuun mennessä, nimimerkillä kirjautuneita oli yli 1100 henkilöä. Keskusteluihin osallistui yli 300 nimimerkkiä, jotka ovat kirjoittaneet yli 3000 viestiä. Keskustelu uskonasioista näillä nettisivuilla jatkuu edelleenkin.
Nuorimmat myönteisimpiä
”Haluaisin kokea, että kirkko on lähellä jokaista ihmistä, ja että Jeesukselle kaikki ovat samanarvoisia. Tämä kampanja puhuu mielestäni siitä. Kuitenkin arjessa kirkko juuri nyt näyttäytyy yhteisönä, jossa naiset pappeina ja homoseksuaalit ihmisinä eivät voi olla varmoja ihmisarvostaan toisten ihmisten tai Jumalan edessä. Se on surullista ja niin kauan kun tämä ei muutu, en tule liittymään kirkkoon, vaikka uskonkin Jumalaan”, kirjoitti yksi vastaajista, jonka mielikuvaa kirkosta kampanja oli muuttanut myönteisempään suuntaan.
”Kampanja alleviivaa tietyin osin kirkon kaksinaismoralistista ajattelutapaa. Ei ole uskottavaa, jos mediassa sanotaan yhtä ja toimitaan/ajatellaan todellisuudessa toisin. Mikäli kirkon sisällä on ristiriitaisuuksia, olisi ne selvitettävä ennen kuin viestitään jotain koko kirkon nimissä”, kertoi vastaaja, jossa kampanja oli herättänyt negatiivisia mielikuvia.
Vastaaja, jonka mielikuva kirkosta ei muuttunut, puolestaan kommentoi: ”Olen hengellinen ihminen muutenkin, mutta en mitenkään superuskovainen, joten uskon kyllä jumalaan ja jumalan poikaan ilman mainoskampanjaakin, enkä aio erota kirkosta.”
Tutkimuksen kampanjan toimivuudesta 18–39 -vuotiaiden aikuisten ryhmässä teki Research International Finland internet-haastatteluilla. Haastattelut tehtiin heti kampanjan päätyttyä, ja vastaajia oli 180. Naisia vastaajista oli 54 prosenttia, miehiä 46 prosenttia.










