Toivon pilkahdus soi pääsiäisenä
Toivon pilkahdus soi pääsiäisen aikaan pitkästäperjantaista 2. pääsiäispäivään 22.–24.4. taajuudella 101,4 MHz.
Kyseessä on vanhan tutun radio Toivon paluu pääsiäiseksi Kaupunkiradion taajuudelle, toisin sanoen pääsiäisenä voi kuunnella Toivon pilkahdusta. Toivon pilkahdus on kuultavissa myös netin kautta osoitteessa: www.kaupunkiradio.fi.
– Toivon pilkahduksessa soitetaan tämän päivän suosittua musiikkia. Radio Toivon sloganin on toiminut: Lauluja kaipuusta, epätäydellisyydestä, toivosta ja täyttymyksestä. Tämä linja pysyy edelleen. Musiikkikirjastoa on jälleen päivitetty, ja tuore ja pääsääntöisesti suomenkielinen pop-musiikki on etusijalla. Pääsiäisen teemat kuuluvat tämän lyhytaikaisen kanavan saundissa. Paaston ja pääsiäisen ajassahan on kyse nimenomaan kaipuusta, epätäydellisyydestä, toivosta ja täyttymyksestä, kertoo Toivon pilkahduksen musiikkipäällikkö Mikko Huotari.
Ennen ja jälkeen Toivon pilkahdusta samalla kanavalla soi Kaupunkiradio, jota toteuttavat useat oppilaitokset ja toimijat. Kaupunkiradio on kevään ajan pääkaupunkiseudulla kuuluva määräaikainen radiokanava. Ohjelmistossa on oppilaitosten radiojaksoja sekä teemallisia kokonaisuuksia.
Huhtikuun alussa on kuunneltu vaaliradiota, pääsiäisenä kuunnellaan siis Toivontuottajien Toivon pilkahdusta ja toukokuussa ’Maailma Kylässä FM’ -radiota yhteistyössä Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA:n kanssa. Ohjelmaa Kaupunkiradioon tuottavat Metropolia ammattikorkeakoulu, Laajasalon opisto, Helsingin kaupunginkirjaston Kirjasto 10, Nuorisoasiankeskuksen toimintakeskus Happi, Vantaan Vaskivuoren lukio, Kallion ilmaisutaidon lukio, Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosasto ja pääsiäisenä Toivontuottajat.
Tutustu myös Toivontuottajien pääsiäissivustoon: http://www.paasiainen.fi/ Sivusto kutsuu paaston ajalle sopivasti hiljentämään tahtia, ottamaan rennommin ja kuuntelemaan enemmän itseä. Sivustolta voi lukea blogien lisäksi henkilöhaastatteluja, paastovinkkejä, blogeja tai voi katsella teemaan liittyviä videoita. (Kirkko Helsingissä/Viestintä)
Toivontuottajat on pääkaupunkiseudun seurakuntien sähköisen viestinnän toimitus. Toivontuottajien tunnetuin tuote on joulumusiikin pää-äänenkannattaja Jouluradio.










