Syksyllä alkaviin päiväkerhoihin ja koululaisten iltapäivätoimintaan kannattaa ilmoittautua nyt
Nyt on aika ilmoittautua syksyllä alkavaan seurakuntien järjestämään koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä alle kouluikäisten päiväkerhoihin.
Seurakuntien järjestämä eka- ja tokaluokkalaisille tarkoitettu aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa turvallista yhdessäoloa kavereiden kanssa koulupäivää ennen ja sen jälkeen. Päivän aikana on mahdollisuus muun muassa leikkiin, liikuntaan, peleihin ja kädentaitoihin. Usein päivään sisältyy myös ulkoilua ja välipala.
Opetushallitus on laatinut uudet perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet, jotka tulevat voimaan elokuussa 2011. Opetushallituksen ohjeita noudatetaan myös seurakunnan toiminnassa. Seurakunnat toimivat usein kunnan koordinoiman perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttajana.
Seurakuntien järjestämään toimintaan osallistuvien lasten lukumäärä on kasvussa.
”Kirkon uusimmat toimintatilastot kertovat, että lasten määrä seurakuntien aamu- ja iltapäivätoiminnassa on kasvanut. Vuonna 2010 lapsia oli toiminnassa mukana noin 12 600, joka on lähes tuhat enemmän kuin sitä edeltävänä vuonna,” kertoo varhaiskasvatuksen työalasihteeri Heljä Petäjä Kirkkohallituksesta.
Seurakunnassa aamu- ja iltapäivätoiminnassa toimivat lastenohjaajat ovat alansa ammattilaisia ja ovat suorittaneet lapsi- ja perhetyön perustutkinnon tai sitä edeltävät vastaavantasoiset aikaisemmat opinnot.
Päiväkerholla on vankka asema lapsen ja lapsiperheiden elämässä
Seurakuntien päiväkerhot toimivat pienten alle kouluikäisten lasten turvallisina paikkoina, joissa he voivat tutustua toisiin lapsiin, saada sosiaalisia ja toiminnallisia virikkeitä ja samalla vanhempi saa tärkeän hengähdystauon ja aikaa omille asioille.
Seurakunnan päiväkerhoissa käy noin 40 prosenttia 3–6 –vuotiaista lapsista.
Päiväkerhoissa lapsi tutustuu myös omaan seurakuntaan sekä kirkon uskoon ja arvopohjaan. Uskonnollis-katsomuksellinen ulottuvuus kuuluu olennaisesti myös päivähoidon lähtökohtiin ja on kirjattu myös valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Arvokasvatus on tärkeää, sillä yhteiskuntamme arvot pohjautuvat usein kristillisiin arvoihin.
Seurakuntien päiväkerhoissa noudatetaan yhteiskunnan varhaiskasvatussuunnitelman periaatteita. Kirkon varhaiskasvatuksen työntekijät ovat suorittaneet lapsi- ja perhetyön perustutkinnon. Se antaa valmiudet työskennellä niin kirkon kuin yhteiskunnankin varhaiskasvatuksessa.
Sekä koululaisten toiminta että päiväkerhot ovat maksullista toimintaa, mutta monissa seurakunnissa voi tarvittaessa hakea huojennusta tai vapautusta maksuista.
(KT)
Seurakuntien tarjoamista kerhoista löydät tietoa seurakuntayhtymän sivuilta sekä seurakuntien omilta sivuilta: www.helsinginseurakunnat.fi -> Valitse seurakunta











