Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy tänään 1. marraskuuta. Aikaa ennakkoäänestämiseen on perjantai-iltaan asti.
Ennakkoon voi äänestää ympäri Suomea kotiseurakunnasta riippumatta. Ennakkoäänestyspaikkoja on lähemmäksi 3000, muun muassa oppilaitoksissa, ostoskeskuksissa ja sairaaloissa. Oppilaitoksissa äänestyspaikkoja on reilut 300. Opetusministeriö on suositellut, että oppilaitoksissa järjestetään mahdollisuuksia äänestää ennakkoon.
Äänestäjän pitää todistaa henkilöllisyytensä ajokortilla, passilla tai poliisin myöntämällä henkilökortilla. Jos äänestäjä on 16-17-vuotias, voi hän todistaa henkilöllisyytensä myös kuvallisella opiskelijakortilla tai mopokortilla.
Ennakkoäänestyspaikat voi tarkistaa verkosta osoitteesta seurakuntavaalit.fi/aanestyspaikat. Ehdokkaat löytyvät osoitteesta seurakuntavaalit.fi/ehdokkaat.
Suurissa kaupungeissa ennakkoäänestystä vauhdittavat tänään tapahtumatempaukset, joissa on mukana kirkon, politiikan ja viihdemaailman tunnettuja ihmisiä.
Yhtymissä on kahdet vaalit
Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, toimitetaan kahdet vaalit eli äänestäjä saa kaksi vaalilippua äänestyspaikalla. Äänestäjä äänestää ehdokasta seurakuntaneuvostoon, joka johtaa seurakunnan toimintaa sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka johtaa seurakuntayhtymää. Osa ehdokkaista on ehdolla molempiin, osa vain toiseen. Äänestysvirkailijoilta voi kysyä apua.
Itsenäisissä seurakunnissa on yhdet vaalit, joilla valitaan luottamushenkilöt seurakunnan toimintaa johtavaan kirkkovaluustoon.
Vaalimainokset näkyvät lehdissä, verkossa ja katukuvassa
Seurakuntavaalien mainonta on käynnistynyt. Televisiossa mainokset pyörivät Mtv3:n ja Subtv:n mainoskatkoilla. Mainoksia on Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, City-lehdessä, Nyt-liitteessä, Metrossa ja Huvudstadsbladetissa. Kristillisissä lehdissä ja seurakuntalehdissä on myös mainoksia.
Katukuvassa mainokset näkyvät 26 kaupungissa. Verkkolehtien sivuilla on myös mainontaa. Lisäksi sosiaalista mediaa on hyödynnetty. Minäkin äänestän –julkkiskampanjalla on muun muassa sivut Facebookissa.
Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n IRC-Galleriassa toteuttamassa kyselyssä 1094 nuorta kertoi äänestysaikeistaan seurakuntavaaleissa. Kyselyn mukaan alle 18-vuotiaista kirkkoon kuuluvista vastaajista neljännes aikoo äänestää seurakuntavaaleissa.










