Retriitti - paikka hiljentymiselle
Jeesus sanoi: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan niin saatte vähän levähtää."
Sana retriitti tarkoittaa alun perin vetäytymistä.
Hiljaisuus, lyhyet rukoushetket, Raamatun sana ja musiikki sekä yhteiset ateriat rytmittävät ja kannattelevat retriitissä olevaa hiljaisuutta.
Osallistuminen kaikkeen toimintaan on vapaaehtoista ja omaehtoista. Jokaisella retriittiin osallistujalla on mahdollisuus pohtia uskonnollisia ja muita elämänsä tärkeitä kysymyksiä omista lähtökohdistaan.
Retriitissä ei tarvitse suorittaa. Jokainen saa olla omana itsenään hiljaisuuden kantamana.
Retriiteissä voidaan käyttää myös runoja teksteinä, laulaa gregoriaanisia lauluja tai vaikkapa maalata omien taitojen mukaan. Usein retriitit kestävät viikonlopun, perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Retriitit ovat tavallisesti avoimia kaikille, mutta on olemassa myös eri työ- tai muille yhteisöille tai ryhmille erityisesti suunnattuja retriittejä.
Retriitteihin kuuluu osallistumismaksu, jota vastaan saadaan majoitus yhden hengen huoneessa, maittavat ateriat ja retriitin yhteinen ohjelma. Retriittejä järjestetään tavallisesti luonnonkauniilla paikoilla, joissa on mahdollista ulkoilla.
Retriitin ohjelmassa on tilaa osallistujien lyhyille henkilökohtaisille keskusteluille. Keskustelu tapahtuu retriitin ohjaajan kanssa luottamuksellisesti. Retriitti ei kuitenkaan ole paras paikka pohtia akuutteja kipeitä elämän kriisejä ja menetyksiä. Hiljaisuudessa viipyminen voi tuntua silloin vaikealta.
Lisätietoja retriiteistä ja niiden ajankohdista Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta:











