Rukousohjeen mukaan pappi tai muu kirkon työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan kirkon rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukous perustuu yhteiseen sopimiseen ja kirkon työntekijän vapaaseen harkintaan eikä synnytä uusia virkavelvollisuuksia kirkon työntekijälle tai seurakunnalle. Piispainkokous piti vapaaehtoisuutta tärkeänä kirkon ykseyden kannalta.

Koska kyseessä ei ole avioliiton vihkimiseen rinnastuva kirkollinen toimitus, rukouksessa ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia.

”Jokaisella on Jumalan luomistyön perusteella ehdoton ihmisarvo. Kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle, kuuntelemaan toista ja rukoilemaan toisten puolesta. Rukouksella on myönteinen merkitys kristityn ja koko kirkon elämään”, sanoo arkkipiispa Kari Mäkinen tiedotustilaisuudessa.

Rukous voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat. Kirkon käytöstä päätetään paikallisesti seurakunnassa kirkkojärjestyksen mukaan.

Pastoraalisen ohjeen avulla ohjataan kirkon työntekijöitä hyviin käytäntöihin. Kirkossa pastoraalisten ohjeiden antaminen kuuluu piispalle tai piispainkokoukselle. Ohjeen valvonnasta vastaa piispa hiippakunnassaan ja kirkkoherra seurakunnassaan.

Piispainkokous hyväksyi helmikuussa 2010 selvityksen samaa sukupuolta olevia pareja koskevan parisuhdelain seurauksista kirkossa. Selvitys annettiin kirkolliskokoukselle ja se päätti marraskuussa 2010, että piispainkokous laatii pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta.

Kirkolliskokous liittyi päätöksessään piispainkokouksen näkemyksiin kristillisestä avioliittokäsityksestä, ihmisarvosta sekä rukouksen mahdollisuudesta rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kanssa ja heidän puolestaan.

 * * *

PASTORAALINEN OHJE VAPAAMUOTOISESTA RUKOUKSESTA
PARISUHTEENSA REKISTERÖINEIDEN KANSSA
JA HEIDÄN PUOLESTAAN

Piispainkokous on kirkolliskokouksen 10. päivänä marraskuuta 2010 tekemän päätöksen ja siihen liittyvän
perustevaliokunnan mietinnön (4/2010) pohjalta antanut seuraavan pastoraalisen ohjeen.

Rukous on kristittyjen yhteinen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Rukouksessa kiitämme saamistamme
lahjoista ja pyydämme apua itsellemme tai toisille. Rukous on myös Jumalan kunnioittamista, hänen
kaikkivaltiutensa tunnustamista ja pysähtymistä hänen tutkivan ja rakastavan katseensa alle. Jumala
itse kehottaa meitä rukoilemaan ja luottamaan hänen apuunsa kaikissa elämän vaiheissa.

Pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän
puolestaan. Tällaisissa tilanteissa toimitaan seuraavien periaatteiden mukaisesti:

1. Pappi tai muu kirkon työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa
olevaa, kirkon rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa kiitetään yhdessä Jumalaa
elämän lahjoista ja pyydetään Jumalan huolenpitoa ja johdatusta. Samalla pyydetään
voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea
Jumalan sanaa. Se voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset
yhdessä sopivat.

2. Rukoilla voi asianosaisten yhdessä sopimassa paikassa. Kirkkotilan käyttämisestä on säädetty
kirkkojärjestyksessä (KJ 9:7; KJ 14:2).

3. Tällaisessa rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta.
Siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia (esimerkiksi
kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen).

4. Kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle,
kuuntelemaan ja tukemaan jokaista ihmistä. Parisuhteensa rekisteröineiden kohtaamisessa
rukous perustuu yhteiseen sopimiseen ja kirkon työntekijän vapaaseen harkintaan eikä
synnytä uusia virkavelvollisuuksia kirkon työntekijälle tai seurakunnalle. Kirkon työntekijän
tulee antaa rukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista
ohjeista.

5. Piispa vastaa hiippakunnassaan ja kirkkoherra seurakunnassaan tämän ohjeen valvonnasta
ja antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita (KL 18:1; KJ 6:34).

Hyväksytty piispainkokouksen istunnossa 9. päivänä helmikuuta 2011

Lähde: Kirkon tiedotuskeskus