Enkeleitä onko heitä?
Mikkelinpäivä - Jumalan sanansaattajat
Teema
- Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahasta, mutta hyvän ja pahan taistelu jatkuu maailmassa edelleen.
- Mikkelinpäivän nimen alkuperä tulee Raamatun kertomasta arkkienkeli Mikaelista. Ajan mittaan siitä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin mietitään heidän merkitystään ja tehtäviään.
- Enkelit ovat Jumalan sanansaattajiat, he suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.
- Päivää kutsutaan myös lasten sunnuntaiksi koska evankeliumitekstissä Jeesus puhuu lapsista.
Evankeliumi
Matt. 18: 1-6, 10
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?»
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
»Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.»
2. lukukappale
Ilm. 12: 7-12
Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä:
- Nyt on pelastus tullut,
meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti
ja hänen Voidellullaan valta.
Nyt on Syyttäjä syösty alas,
tuo, joka meidän Jumalamme edessä
syytti veljiämme päivin ja öin.
He voittivat hänet,
Karitsan veri ja heidän todistuksensa
toivat heille voiton.
He eivät säästäneet henkeään
vaan olivat valmiit kuolemaankin.
Iloitkaa siis, taivaat
ja te taivaiden asukkaat!
Mutta voi maata ja merta -
Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!
Se on raivon vallassa, sillä se tietää,
että sen aika on lyhyt.
Rukous
Herra Jumala, taivaallinen Isä.
Sinä lähetät enkelisi kulkemaan edellämme
ja suojelemaan meitä
elämämme kaikissa vaiheissa.
Tiedämme, ettet sinä jätä meitä.
Kuitenkin olemme usein malttamattomia,
hätäilemme ja pelkäämme.
Anna meille levollinen mieli
ja auta meitä jättäytymään turvallisesti
sinun suojaasi.
Tätä rukoilemme
Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen
Virsi
498 Nyt kulkee halki korpimaan
Nyt kulkee halki korpimaan
Jumalan lapsen tie,
vaan päivän matkan kerrallaan
se kotiin täältä vie.
Sana sinulle (evl.fi)
Jumalan silmäterät
Meillä ihmisillä on kova tarve mitata muita ihmisiä ja miettiä, missä kohtaa mittatikkua itse seisomme. Jo koulun todistuksessa saimme numeroita ja numerojen perusteella päättelimme, kuka on taitavin ja osaavin. Mittaaminen jatkuu aikuisenakin. Lehdet listaavat maailman rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat, parhaiten pukeutuneet ja komeimman näköiset. Laatuarvioita on monenlaisia ja listoja niin ikään.
Mikkelinpäivänä kirkkoon kutsutaan lapsia, sillä evankeliumitekstissä Jeesus asettaa lapsen aikuisten esikuvaksi. Opetuslasten oman kateuden ja kilpailun keskellä Jeesus tekee yllätysvedon. Itselleen etusijaa kärkkyvä aikuinen ei olekaan tärkein. Keskiöön tuodaan lapsi, vähäpätöinen ja vähäarvoinen, aikuisen itu vain.
Sopii ihmetellä, miksi tuo päivä on lasten sunnuntai. Evankeliumiteksti kun puhuu ennen muuta aikuisille. Siinä aikuisia kehotetaan pitämään huolta lapsista, Jumalan silmäteristä. Heitä on kohdeltava arvostavasti ja arvokkaasti. Lapset ovat pala Jumalan taivasta.
Tuskin missään taivasten valtakunta on lähempänä kuin lapsen katseessa. Jokainen lapsi on pyhä. Aikuisen tehtävänä on suojella ja varjella lapsia. Lapset asettavat rajat aikuisten elämälle. Se, mikä on hyvää lapselle, on oikein. Se, mikä vahingoittaa ketä tahansa lasta, on väärin. Jumala auttakoon meitä toimimaan oikein.
Katso siis lapsia, jotka on uskottu hoitoosi tai läheisyyteesi. Näe heidän arvonsa ja merkityksensä - sylin, rakkauden ja hyväksynnän nälkänsä. Huomaa heidät. Sillä Jeesus sanoo: ”Se, joka ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, ottaa luokseen minut.”
Aulikki mäkinen
Aulikki Mäkinen toimii hiippakuntasihteerinä Kuopion hiippakunnan
tuomiokapitulissa.
Kirkon tiedotuskeskus 20.9.2010
Menovinkki
- Katso meitä, enkeleitä! su 03.10.2010 klo 11- 19. Enkeliaiheisten kiiltokuvien näyttely aukeaa sunnuntaina 3.10. kello 11 Roihuvuoren kirkon kappelissa. Näyttely on esillä vajaan viikon ajan eli 3.–8.10. su kello 11–19, ma–ti kello 9–16, ke–to klo 9–19 ja pe klo 9–16.
- Mukulamessu Maunulan kirkossa su 03.10.2010 klo 12:00 Mikkelinpäivänä vietetään lasten ja perheiden Mukulamessua Maunulassa. Messuun kutsutaan erityisesti kaikki nelivuotiaat perheineen. Musiikissa ovat mukana Käpylän alakoulun oppilasryhmä ja soitinryhmä opettaja Liisa Tiensuun johdolla. Nähtävillä on myös lasten enkelinäyttely. Vapaa pääsy.
- Jari Sinkkonen saarnaa Tuomasmessussa su 03.10.2010 klo 18:00 Tuomasmessussa on Mikkelinpäivän iltana tarjolla vakavaa asiaa, iloa ja leikkiä. Psykiatri Jari Sinkkonen saarnaa ja liturgina on pastori Anita Ahtiainen. Ilopisarat-lapsikuoro laulaa Kirsi Honkanen-Punkarin johdolla.
- Pop-messun artistivieraana Yona su 03.10.2010 klo 18:00
Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, Mikkelinpäivänä, toimittavat kesäisen tuore pastoris-aviopari Milla Mäkitalo ja Kari Kanala Pop-messun Töölössä.
- Perhemessu su 03.10.2010 klo 10:00 Lauttasaaren kirkossa, Myllykallionrinne 1. Lapsikuoro ja seurakunnan lastenohjaajat.
- Perheiden kantelemessu su 03.10.2010 klo 10:00 Roihuvuoren kirkossa, Tulisuontie 2. Lauluryhmä ja Lapsi- ja nuorisokuoro Sonorus Hannele Filppulan johdolla ja Itä-Helsingin Kanteleorkesteri Jatta Ehrlundin johdolla. Aura Salonpää, huilu.
- Perhemessu su 03.10.2010 klo 11:00 Mikaelinkirkossa, Emännänpolku 1. Lauluryhmä Melisma ja lapsikuoro Ilopisarat, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.
- Mikkelinpäivän perhemessu su 03.10.2010 klo 12:00 Jakomäen kirkossa, Jakomäenpolku 7. Lapsikuoro Piccolo.
- Mukulamessu su 03.10.2010 klo 12:00 Laajasalon kirkossa, Reposalmentie 13. Lapsikuoro Ocarina, johtaa Päivi Niva-Vilkko.
- Maunulan kirkon 30-vuotisjuhlaviikon Mukulamessu su 03.10.2010 klo 12:00
- Enkelikirkko su 03.10.2010 klo 16:00 Vartiokylän kirkossa, Kiviportintie 5. Lapsikuoro.
- Mikkelinpäivän perhemessu su 03.10.2010 klo 16:00 Huopalahden kirkossa, Vespertie 12. Päivä- ja perhekerholaiset laulavat.
- Tuomasmessu lapsiperheille su 03.10.2010 klo 18:00 Mikael Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23. Ilopisarat-lapsikuoro laulaa lasten innolla, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari. Seurakuntaa laulattaa ja leikittää Torri-Tuominen. Orkesteria johtaa Inna Vintturi. Psykiatri Jari Sinkkonen saarnaa, liturgina toimii Anita Ahtiainen.
- Onandjokwe-konsertti su 03.10.2010 klo 18:00 Vanhassakirkossa, Lönnrotinkatu 6. Pekka Simojoki, Jaakko Löytty ja Jakaranda-musiikkiryhmä johtajanaan Pekka Nyman.










