Suomalainen hyvinvointi on rakentunut yhdenvertaisten oikeuksien, työehtojen ja sosiaalipalveluiden pohjalle. Nyt on vaarana, että rakennamme kahden kerroksen yhteiskuntaa. Maahanmuuttajaväestön marginalisoitu¬minen on vakava riski yhteiskuntarauhalle.

Hyvinvointikuilua tulee kuroa kiinni ihmistä arvostavalla politiikalla. Ihmisoikeudet eivät saa riippua yksilön tuotantokyvystä. Maahanmuuttajien on oltava tervetulleita yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, myös nauttimaan sen eduista kuten sairaanhoidosta ja sosiaaliturvasta.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että

1. työperäistä maahanmuuttoa sekä siirtotyöläisten asemaa kehitetään inhimillisyyttä, valinnanvapautta ja täysivaltaista yhteiskunnan jäsenyyttä vahvistavalla tavalla
2. maahanmuuttajien työllistymistä ja osallisuutta edistäviä tukimalleja kehitetään ja resursoidaan nykyistä kattavammin
3. kotouttamistoimet ulotetaan kaikkiin maahanmuuttajiin ja kotouttaminen nähdään koko kansalaisyhteiskunnan tehtävänä.

Keskustelu työperäisestä maahanmuutosta ei saa olla ihmistä esineellistävää
 

Maahanmuuttajat nähdään liian usein yksioikoisena ratkaisuna uhkaavaan työvoimapulaan – ikään kuin palikoina, joita voidaan tilata yhteiskunnan koneistoon ja heittää pois kun niitä ei enää tarvita. Keskustelussa vilisevät stereotypiat: Intiasta tilataan IT-ammattilaisia ja filippiiniläiset sopivat sairaanhoitajiksi.

Työn perusteella myönnetty oleskelulupa asettaa työntekijän alisteiseen asemaan ja rajoittaa valinnan mahdol¬lisuuksia. Työperäiseen maahanmuuttoon liittyy hyväksikäyttöä ja jopa ihmiskauppaa. Erityisen haavoittuvia ovat siirtotyöläiset, joilla ei ole pääsyä yhteiskunnan palveluihin. Heidän oikeuksiaan edistävää YK:n yleis¬sopimusta ei ole ratifioinut yksikään työläisiä vastaanottava länsimaa, ei myöskään Suomi.
Myös maahan muuttaneella on oltava oikeus valita ammattinsa, muuttaa suunnitelmiaan ja saada tarvitessaan tukea yhteiskunnalta, jossa elää. Rajaavien stereotypioiden sijaan tulisi puhua yksilöistä, joilla on erilaisia toiveita elämälleen ja erilaisia syitä muuttaa.

Maassa jo olevien voimavarat on huomioitava

Pääsylippupolitiikkaan keskittyvässä keskustelussa unohtuu, että Suomessa asuu jo nyt noin 200 000 maahan¬muuttajaa. Heidän valtaväestöä suurempi työttömyytensä on paitsi inhimillinen tragedia, myös henkisten ja taloudellisten resurssien haaskausta. Maahanmuuttajataustaisten suomalaisten osallisuutta on vahvistettava niin työelämässä kuin kansalaisyhteiskunnan rakentajina.

Kielikoulutukseen, tutkintojen rinnastamiseen ja työharjoittelupaikkoihin käytetyt panokset saadaan monin¬kertaisina takaisin. Koulutus myös ehkäisee työehtojen polkemista ja hyväksikäyttöä. Neuvontapalveluja ja työhönvalmentajan tukea tulee olla tarjolla nykyistä laajemmin ja maantieteellisesti kattavammin.
Kotouttamisen käsitettä on laajennettava

Kotoutumispolitiikan perusyksikkönä tulee nähdä yksilön sijaan perhe. Tukemalla aikuisten maahan¬muuttajien kotoutumista ja työllistymistä edistetään tutkitusti parhaiten myös toisen sukupolven integraatiota. Kotouttamistoimia tulee kehittää niin, että ne tavoittavat myös työssäkäyvät sekä kotona lapsia hoitavat. Kotouttaminen ei ole vain työvoimahallinnon asia.

Kotouttamislain uudistus on askel kohti kokonaisvaltaisuutta, mutta se uhkaa jäädä vain tavoitteiksi, mikäli sen toimeenpanoon ei suunnata riittävästi resursseja. Alueelliset erot esimerkiksi kielikoulutusten tarjonnassa ja laadussa ovat nykyisellään liian suuria.

Yhdistysten ja uskonnollisten yhteisöjen rooli kotoutumisen edistäjinä tulisi tunnustaa nykyistä selvemmin. Pelkät viranomaistoimet eivät takaa aidosti yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen.

Mikko Heikka, piispa, Espoon hiippakunta
Isä Heikki Huttunen, pääsihteeri, Suomen Ekumeeninen neuvosto
Isä Teemu Sippo SCJ, Helsingin piispa, katolinen kirkko Suomessa