Lama pidensi ruokajonot Helsingin seurakuntien diakoniatyössä
Laman jäljet näkyvät Helsingin seurakuntien diakoniatyössä selvästi. Ruoanjakeluissa ja diakoniaruokailuissa käyvien määrä on kasvanut viime vuodesta reippaasti
Esimerkiksi Herttoniemen seurakunnan järjestämässä elintarvikkeiden jakelussa Myllypuron Liikuntamyllyllä käy jopa 1300 ihmistä jakelukertaa kohti. Jakeluja on kahdesti viikossa. Viime vuonna elintarvikkeiden jakelussa kävi noin 800 ihmistä kerralla. Liikuntamyllyssä jaetaan kauppiaiden lahjoittamia elintarvikkeita. Nyt alkaa jaettavista elintarvikkeistakin olla puutetta, koska lama on koskettanut myös kauppiaita.
– Elintarvikkeista alkaa olla pulaa, koska toisaalta kävijämäärä on kasvanut, ja toisaalta elintarvikkeita ei tule enää kaupoilta jaettavaksi yhtä paljon kuin aikaisemmin. Kävijöitä on nyt 1000–1300 jakelukertaa kohti. Runsaimmin kävijöitä on loppukuusta riippuen eläkkeiden, tukien ja työttömyyskorvausten maksupäivistä, kertoo vapaaehtoistyön koordinaattori Sinikka Backman Herttoniemen seurakunnasta.
Helsingissä 12 ev.-lut. seurakuntaa sekä erityisdiakonia järjestävät viikoittain edullisia ruokailuja tai ruoanjakelua. Myös näissä paikoissa taantuman vaikutukset tunnetaan.
Esimerkiksi Töölön seurakunnan maksuttomalla aamupuurolla lama näkyy koskettavalla tavalla:
– Sen kyllä huomaa tarjoamallamme aamupuurolla, että ihmiset ovat maanantaiaamuisin nälkäisiä, kertoo diakoni Eva-Maija Liljeström Töölön seurakunnasta.
Erityisdiakonian järjestämässä ruokailussa Hermannin diakoniatalossa on alkanut käydä entistä enemmän tavallisia eläkeläisiä. Eläkeläisten varat eivät aina riitä edes elintärkeiden lääkkeiden ostoon.
– Eläkkeiden ostovoima on huonontunut selvästi. Se näkyy ruokailussamme siten, että täällä on alkanut asunnottomien ja laitapuolenkulkijoiden lisäksi käydä ihan tavallisia eläkeläisiä.
Lisäksi seurakuntien diakoniasta haetaan jatkuvasti apua elämää ylläpitävien lääkkeiden ostamiseen, kertoo diakoni Pirjo Suomi.
Tilanne on useimmissa seurakunnissa sama. Alppilan seurakunnassa diakoniaruokailussa kävijöiden määrä on liki kaksinkertaistunut laman myötä. Malmin seurakunnassakin soppakirkkojen suosiossa on ollut kasvua. Meilahdessa diakoniaruokailuun osallistuvien määrä on kasvanut reilulla kolmanneksella.
– Myös henkinen ja hengellinen hätä on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien myötä. Diakoniatyössä pyrimme kohtaamaan ihmiset kokonaisvaltaisesti, diakonissa Sirkku Kuusanmäki Meilahden seurakunnasta.
14.–20.9. vietetään Helsingissä Diakoniaviikkoa. Viikko huipentuu perjantaina kello 11–14 Helsingin Tuomiokirkolla, Unioninkatu 29, järjestettävään diakoniatapahtumaan. Paikalle kuljettaa 3B:n reittiä kello 10–16 ajava DiaSpåra. Ratikassa tapaat muun muassa diakoniatyöntekijöitä ja Jeesuksen. Diaspåra kulkee myös lauantaina kello 10–16. Tarkemmat tiedot Diakoniaviikon tapahtumista löydät netistä: www.uskotoivorakkaus.fi/diakoniaviikko.










