Kampin kappelissa alkaa uudenlainen yhteistyö
Helsingin Narinkkatorille kohoavasta Kampin kappelista tehdään uusi hiljentymisen ja kohtaamisen paikka. Kappelin toiminta toteutetaan kumppanuusperiaatteella Helsingin seurakuntien ja kaupungin sosiaaliviraston kesken. Seurakunnat ja sosiaalitoimi ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia, mutta nyt yhteistyötä tullaan tekemään myös yhteisissä tiloissa.
Kappelin toiminnan suunnittelussa on edetty henkilöstön rekrytointivaiheeseen. Keväällä 2012 avattavan kappelin on tarkoitus olla auki aamusta iltaan, ja tänä aikana siellä ovat tavattavissa seurakuntien ja sosiaaliviraston työntekijät.
Helsingin seurakunnat palkkaavat kappeliin yhteensä seitsemän työntekijää, toiminnanjohtajan, papin, nuoriso- ja diakoniatyöntekijän sekä kolme suntiota. Kamppiin tulee neljä sosiaalityöntekijää sosiaalivirastosta. Työn pääpaino Kampin kappelissa on kohtaamisessa, keskustelussa ja neuvonnassa, seurakuntien työntekijöiden osalta myös sielunhoidossa ja hartauselämässä.
Lähialueille jalkautuen keskitytään erityisesti diakoniseen auttamiseen sekä etsivään nuoriso- ja aikuissosiaalityöhön. Kampin kappelin kupeessa viettää iltaisin aikaansa noin parisataa nuorta. Kampin kappeli on mukana Helsingin 2012 designpääkaupunkiohjelmassa, ja myös kappelin toiminta tulee toteuttamaan uudenlaista palvelumuotoilua.
Syksyllä on tehty asiakaskysely kappelin toiminnasta. Kyselyssä haastateltiin 50 ihmistä Narinkkatorilla. Suurin osa haastatelluista koki kappelin olevan tarkoitettu kaikille ohikulkijoille, erityisesti niille, jotka haluavat hiljentyä. Monille vastaajille kaupungin ja kirkon yhteistyö tuli uutena asiana. Hankkeeseen suhtauduttiin positiivisesti.
Monelle kyselyyn vastanneelle oli uutta myös se, että kappeliin sisältyy salin lisäksi vastaanottotiloja. Valtaosa vastaajista piti hyvänä sitä, että kappelissa on tavattavissa kirkon työntekijä tai sosiaalityöntekijä. Molemmista on haastateltujen mielestä hyötyä, kun ihminen tuntee tarvetta puhua asioistaan tai tarvitsee jonkun, jolta kysyä neuvoa. Kyselyn tekivät projektipäällikkö Eeva Salonen Helsingin seurakuntayhtymästä ja sosiaalityöntekijä Päivi Männistö sosiaalivirastosta.










