Juha Tapio Viikissä
Juha Tapion konsertti ja Näkymättömät-teemailtaa vietetään tiistaina 23.9 kello 19 Viikin kirkossa, Agronominkatu 5 (bussit 68 ja 79).
Juuri uuden levynsä ”Suurenmoinen elämä” julkaissut Juha Tapio laulaa ja Petri Merenlahti Kirkon Ulkomaanavusta kertoo syntymätodistusta vaille jäävien elämästä ja Näkymättömät näkyviksi -kampanjasta.
Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat joutuneet köyhyyden ja syrjinnän vuoksi yhteiskunnan ulkopuolelle. He jäävät ilman koulutusta, terveydenhoitoa ja toimeentuloa, ja pysyvät jatkossakin köyhinä ja syrjittyinä. Tämä kierre jatkuu sukupolvesta toiseen. Siksi köyhyyden poistaminen edellyttää työtä ihmisoikeuksien puolesta, ja toisin päin.
Konkreettinen esimerkki näkymättömyydestä ovat ihmiset, jotka eivät saa syntymätodistusta. Juridisesti heitä ei ole lainkaan olemassa. Esimerkiksi Haitissa yli viidennekseltä kaupunkien asukkaista ja yli puolelta maaseudun asukkaista puuttuu syntymätodistus.
Näkymättömien tilanne kertoo, mistä maailman köyhyysongelmassa on kysymys. Köyhyys ei seuraa automaattisesti olojen karuudesta, vaan sitä ylläpidetään syrjinnällä.
Vapaa pääsy. Illan kolehti menee Kirkon Ulkomaanavulle.










