IHMISARVOFOORUMI: Pitkäaikaistyöttömyys on torjuttava
Toista kertaa järjestettävä Ihmisarvofoorumi kiinnittää huomiota työelämän kehittämismahdollisuuksiin. Foorumin teemana on tänä vuonna Valoa työssä. Kokoontuminen järjestetään 19.–20. lokakuuta 2011 Helsingin Diakonissalaitoksella (Alppikatu 2).
Ihmisarvofoorumissa nähdään työelämän mahdollisuuksina muun muassa nuorten työpajat ja pitkäaikaistyöttömyyden varhainen ehkäiseminen.
”Työttömyyden pidentyessä työllistyminen tulee useimmille ihmisille vaikeammaksi ja arjen elämä hankaloituu. On olemassa arjen sankareita, jotka selviävät pitkäaikaisestakin työttömyydestä hyvin, mutta on kaikkien kannalta tärkeää estää työttömyyden muuttuminen pitkäaikaiseksi”, toteaa diakonia ja yhteiskuntatyön työalasihteeri Ilkka Sipiläinen Kirkkohallituksesta.
Foorumissa puhuvat muun muassa Turun piispa Kaarlo Kalliala, professori Pentti Arajärvi ja PosiVire Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Eklund. Iltapäivän paneelikeskusteluun osallistuvat muun muassa Tilastokeskuksen kehittämisjohtaja Pekka Myrskylä ja Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen. Paneelin puheenjohtajana on köyhyystutkija Jouko Karjalainen.
Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön hallituksen jäsenet Arja Kuparinen ja Tiina Aalto-Toivola juontavat tapahtuman.
Foorumin järjestävät Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin Diakonissalaitos, Helsingin seurakuntayhtymä, Kirkkohallitus, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY ry.
Ihmisarvofoorumi puolustaa heikompaan asemaan joutuneiden ihmisarvoa, ihmisoikeuksia, oikeutta työhön ja toimeentuloon sekä omanlaiseensa hyvään elämään.










