Hartausvaellus johdattaa hiljentymään Arabian kauniissa maisemissa elokuussa
Hartausvaellus on Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurialan nuorten osaajien taidonnäyte, joka toteutetaan yhteistyössä Paavalin seurakunnan ja Helsingin seurakuntayhtymän kanssa.
Helsingin kaupungin syntysijoilla kulkeva, dramatisoitu vaellus kurkistaa arjen ja ihmisen pinnan alle. Herkistävän tuokion aikana kuullaan myös ainutlaatuista 1500-luvun luuttu- ja laulumusiikkia, ajanmukaisesti esitettynä. Yhdessä kuljettavan matkan teemoina ovat etsiminen ja hiljentyminen.
Vaellus kiertää reilun tunnin verran ulkona maastossa, joten kannattaa pukeutua säähän sopivasti ja mukaviin kenkiin. Pienestä kesäsateesta selvitään sateenvarjoilla ja sadeviitoilla, rankkasateen sattuessa esitys peruuntuu.
Vaellukset
13.8. klo 17
28.8. klo 16
31.8. klo 19
Vapaa Pääsy
Lähtöpaikkana on Matinsilta, joka sijaitsee Hämeentie 161:n paikkeilla Vanhankaupunginlahdella. Paikalle pääsee busseilla 68, 71, 71V, 74 ja 506, Annalankadun pysäkiltä on 150 m kävelymatka vanhankaupunginlahden rantaan ja sillalle. Parkkipaikkoja löytyy Vanhankaupungintieltä sekä lahden vastakkaiselta rannalta Jokisuuntien päästä.
Lämpimästi tervetuloa!
Hartausvaellus on osa Urbaani luovuus –hanketta, jossa rakennetaan kulttuurin avulla elinvoimaista kaupunkiympäristöä, ja tuotetaan Arabian tarinoita ja sisältöä yhdessä jaettavaksi.
Tutustu tarjontaan ja koe Arabia raikkaalla tavalla! http://urbaaniluovuus.metropolia.fi/











