Chattipapit tavattavissa
Markus Kartano ja Terhi Ketola kertovat, mistä chatissa keskustellaan
TerhiK: Olen yllättynyt siitä, kuinka nopeasti keskustelu on lähtenyt käyntiin. Pelkäsin vähän, että tulee paljon häirikköviestejä. Suurimmaksi osaksi viestit ovat olleet asiallisia. Kampanja on rohkaisut ihmisiä sähköisen viestinnän pariin.
TommiS: Millaista tuo vastaaminen netin välityksellä on?
TerhiK: Olen varovainen, koska kirjoitettu viesti on vajavainen kommunikaation muoto. Viestinnästä jää puuttumaan niin paljon. Olen korostanut, että kyse on minun mielipiteestäni. Vastaukseni ovat voineet olla myös ristiriidassa kirkon opetuksen kanssa.
TommiS: Eikö se ole vähän ongelmallista, jos pappi on eri mieltä kuin kirkko?
MarkusK: Jos asioista puhutaan keskustelutasolla, papin tulee olla myös rehellinen sille, minkä kokee oikeaksi ja vastattava sen mukaan. Esimerkiksi kysymykseen homoparien liittojen siunaamisesta luulen, että jokainen vastaa omantuntonsa mukaan.
TerhiK: Chatti on myös vähän erilainen foorumi kuin saarnaspönttö, jossa ei voi huudella ihan mitä sattuu.
Lue koko chattippihaastattelu Kirkko&kaupunki -lehden verkkoversiosta.










